Saturday, June 10, 2017

🐟 Hypecon 2017 - Kalaidoli kisaamassa 🐟


Hei! ♡
Hypecon 2017 jÀrjestettiin tuttuun tapaan HyvinkÀÀllÀ, tÀllÀ kertaa toukokuun alkupuolella. Tein conia varten uuden version Osomatsu-sanin Totokon kalaidolipuvusta, jota kÀytin ensimmÀisen kerran viime vuoden Desuconissa.

(C) Yuki
Ensin vÀhÀn selitystÀ puvusta! Cossissa uutta ovat koko mekko (yksityiskohtia lukuunottamatta, ne nappasin vanhasta mekosta), kengÀt, alushame ja peruukki. Meikkasin myös eri tavalla kuin edellisellÀ kerralla, joten ainakin omaan silmÀÀni cossi on ihan erilainen. :D TyötÀ tÀssÀ siis oli! En ollut ikinÀ ommellut kokonaista mekkoa (jotain ala-asteen pyjamaviritelmÀÀ lukuunottamatta), joten uusia juttuja tuli kokeiltua ja toivon mukaan myös opin jotain!

Kalaa en niin muokannut, ainoastaan siirsin toista silmÀÀ hieman ja tein eteen kiinnityssysteemin, jolla "hupun" saa auki tarranauhoilla. Ennen etupuoli oli umpinainen, mikÀ nÀytti paremmalta, mutta vaikeutti elÀmÀÀ huomattavasti (kalaa ei saanut pÀÀhÀn ilman ettÀ meikit olisivat levinneet mukana, joten kala piti laittaa heti aamusta pÀÀhÀn ja sitten vasta pystyi meikkaamaan).


Mulla on myös cossien kanssa vÀhÀn omanlaiset prioriteetit: halusin, ettÀ tÀssÀ cossissa kykenee pyörÀilemÀÀn. :D NiinpÀ hameen lonkerot ovat myös tarranauhoilla kiinni, jotta ne saisi otettua pois. OlkapÀillÀ olevat simpukat taas saa pois, jotta takin saisi pÀÀlle.

KengĂ€t olivat alunperin mustat ja maksoin niistĂ€ ehkĂ€ 2€ kirppiksellĂ€. :D Maalasin ne liiloiksi, mutta jouduin conissa toteamaan ettei maali pysy lohkeilematta. PitÀÀ varmaan seuraavaksi kerraksi yrittÀÀ bootcovereita (haluaisin vain sĂ€ilyttÀÀ kengissĂ€ kumisaapasmaisen pinnan... pitÀÀ miettiĂ€!).

(C) Saukko
Ja vihdoin itse conipĂ€ivÀÀn! Tulipa kunnon sepustukset pelkĂ€stĂ€ cossista... Aamulla pyörĂ€iltyĂ€ni juna-asemalle (ilman kalaa  pÀÀssĂ€ :D) tapasin jo squadini ja mentiin junalla coniin.

KÀytiin ensin pukuhuoneessa laittamassa cossit kuntoon ja suunnattiin sitten photoshoottaamaan! Saan nÀitÀ kuvia toivon mukaan kesÀn aikana julkaistavaksi. ^^



Kuvaussession jÀlkeen tarkoituksena oli kiertÀÀ taidekuja, mutta mua ehdittiin ensin pyytÀÀ mukaan hall cosplay -kisaan! Olin samaan aikaan iloinen ja tosi hÀmmentynyt. :D Puvussani oli oikeasti paljon virheitÀ, joilta kokeneempi cossaaja olisi osannut vÀlttyÀ, mutta ei kai ensikertalaiselta kaikkea voi vaatia...

(C) Yuki
Ennen kisaa kÀvin kuvauspisteellÀ ja tuomaroinnissa! JÀnnitti hirveÀsti, mutta tuomarit olivat tosi mukavia.

(C) Nyymix
Onpa epÀimartelevat rypyt persauksessa, mutta ainakin kala nÀkyy tÀstÀ kulmasta!
Itse kisa taas... jaa. :D Oon tosi huono yleisön edessÀ ja jÀnnitin kisaa tosi paljon. Mulle kÀy yleensÀ lavalla niin, ettÀ unohdan kaiken mitÀ suunnittelin tekevÀni ja failaan jotain. Nytkin tein eri poseeraukset kuin suunnittelin ja seisoin vielÀ aavistuksen vÀÀrÀssÀ kohtaa lavaa, hienosti tehty. :D Ei nÀmÀ kai yleisölle nÀkyneet, mutta harmittaa miten jÀykÀltÀ nÀytÀn lavakuvissa. No, ehkÀ lavaesiintymistÀ joskus oppii...

(C) Allu
(C) Nyymix
Ja tÀssÀ kaikki kisaajat! Huikeita cosseja kaikilla!

Kisan jÀlkeen pyysin vielÀ tuomareilta palautetta (en tiedÀ minkÀ rohkeusboostin sain) ja olen tosi kiitollinen kannustavista kommenteista. ;_; Tiesinkin itse jo kaikki cossini virheet, mutta oli helpottavaa kuulla ettÀ joissain kohdissa olin myös onnistunut!

(C) Xenji
Tapasin conissa toisen Osomatsu-sanin idolin, Nyaa-chanin (_.juissi._.huissi._)! Ei onneksi syntynyt idolien vÀlistÀ tappelua. :D

Illalla oli vuorossa kauan odotettu AMV-kisa!

(C) Xenji

(C) Xenji
Mulla ja XenjillÀ oli kisassa mukana yhteistyöllÀ tehty video SÀ tsiigaat voittajaa! Kisassa oli mukana hienoja videoita, mutta osa kisan jÀrjestelyistÀ oli hieman outoja (en muista yhtÀÀn AMV-kisaa, jossa kisaajia olisi haastateltu tai heidÀn videoistaan olisi kerrottu ennen niiden nÀyttöÀ). Myös tuomaristo oli kovin pieni, koostuen kahdesta henkilöstÀ (kisan jÀrjestÀjistÀ). Aikalailla muuten kisa oli kuitenkin ihan onnistunut, eikÀ ensimmÀisellÀ kerralla voikaan aina jÀrjestÀÀ tajunnanrÀjÀyttÀvÀÀ kisaa.


Palkintojen jaossa sitten ykkössijaa julkistettaessa sydÀn hypÀhti kurkkuun, kun perusteluissa mainittiin urheiluanimet. :D Ja ykkössijan meidÀn video sitten saikin! Oon tosi iloinen tÀstÀ, vaikka onhan kyseessÀ ihan eri tason kilpailu kuin isommissa coneissa. Saatiin palkinnoksi Hypeconin paidat, Pockyja ja keksejÀ sekÀ animeleffa ja myöhemmin posti toi meille pokaalin!


(C) Esshieru
SiellÀ meitÀ haastateltiin. :D

AMV-kisan jÀlkeen conissa ei ollut enÀÀ paljoakaan tekemistÀ. Haluttiin odottaa pÀÀttÀjÀisiin, koska niissÀ julkistettiin piirustuskisan voittajat. Ja voitto tulikin ansaitusti Mai Maille! Saatiin tsiigata voittajia enemmÀnkin. :D


Uhosin ennen conia tulevani köyhĂ€nĂ€ takaisin kotiin, mutta enhĂ€n ehtinyt ostaa pĂ€ivĂ€n aikana kuin tarroja... :D NĂ€mĂ€ söpöt noitatytöt ovat Jukran kĂ€sialaa! ♡


Hypecon oli kokonaisuudessaan tosi tapahtumarikas yksipĂ€ivĂ€iseksi coniksi! TekemistĂ€ riitti, kun osallistuin sekĂ€ cossi- ettĂ€ AMV-kisaan. :D Harmi, ettĂ€ kaveri- ja squad-kuvat jĂ€ivĂ€t tĂ€mĂ€n conin osalta hyvin vĂ€hĂ€isiksi. 

Seuraava conini onkin sitten Desucon viikon pÀÀstĂ€! Olen viimeiset pĂ€ivĂ€t tehnyt ahkerasti cosseja, yritĂ€n ehtiĂ€ kirjoittelemaan suunnitelmistani vielĂ€ ennen itse conia! ★

2 comments:

  1. Tulipas onnistunut tosta kalamekon uusinnasta! Ihana! 💕 Aika hardcore pyörĂ€illĂ€ cossissa.:D
    Onnittelut amv-voitosta myös!

    ReplyDelete