Friday, April 22, 2016

+Cosvision cosplans+

Hei!
Viime postauksesta onkin jo aikaa, hups! Mun on ollut tarkoitus kirjoitella tänne blogiin, mutta sen verran on ollut kiirettä etten ole ehtinyt. Viime viikonloput ovat olleet täynnä menoa ja tänä viikonloppuna on Cosvision (jonne mun ei alunperin edes pitänyt mennä). Arkipäivät ovat menneet pääsykokeisiin lukiessa (ja alkuviikosta olin kipeänä, mutta nyt olen onneksi jo conikunnossa). Olen ihan jäljessä kevään alkaneista animeista tällä hetkellä, joten niistä kirjoittelu jää myöhemmälle...


Mutta Cosvisionista!
Kuten mainitsinkin, mun ei alunperin pitänyt koko coniin mennä majoitusongelmien takia, mutta kaikki järjestyikin ihan hyvin. Kahdessa viikossa ei oikein uusia cosseja tehdä, mutta Venla ja Saija sai mut houkuteltua mukaan Osomatsu-san-ryhmään lauantaiksi... :D Meitä on kasassa siis kolme nuorinta matsua ja minä taas Todomatsuna. Viime viikonloppu meni pöksyjen raitoja maalaillessa (ei enää ikinä, paitsi seuraavalla kerralla), mutta onneksi nyt cossit on valmiit. Meillä tulee olemaan teeman mukaisesti paljon herkkuja mukana, toivottavasti saadaan otettua myös somia kuvia. ^^

Cossi ei voi olla huono kun on tämmöinen proppi! Taustalla Tottyn peruukki, haha
Tottyn hatun alkutilanne oli aika kivuliaan näköinen.
...Ja lopputulos! Venla teki vähän taikoja.

Sunnuntaiksi pistän päälle Iyayon samaisesta sarjasta. Käytin samaa cossia Frostin iltabileissä ja olinkin miettinyt että voisihan tätä käyttää enemmänkin (ja heittää taas huonoa läppää tästä cossista, voi itku :D). Mulla on tosin vieläkin vähän kenkäongelmia, katsotaan mitä saan jalkaani sunnuntaiksi. :D

Iyayolle mulla on Frostista kuitti valmiina, mutta väsäsinpä setelinkin! Josta tosin tuli vähän vähemmän arvokas kun unohdin yhden nollan... ;_;

Tämä oli tällainen sairaan nopee postaus ennen kuin lähden conia kohti. :D Nähdään Cosvisionissa!

English summary: I've been really busy these days so this is just a short post! I've been studying for entrance exams and I've also been sick... ._. But Cosvision will be held on this weekend and these are my cosplans! We will have a small Osomatsu-san group on Saturday (me as Totty with Jyushi and Ichi) and we have bought lots of snacks for that day, haha. On Sunday I will wear my Iyayo cosplay again! See you at Cosvision!

No comments:

Post a Comment